lauantai 11. toukokuuta 2013

Opiskelua, jääkiekkoa, juhlia ja 2 semesteristä selviytymistä!

Terve,



Onpaha päässyt vierähtämään hetki kun tänne viimeksi olen riipustanut tekstiä. Pahoittelut ensinnäkin lukijoilleni!

Sitten lupasin viime kirjoituksen jälkeen kertoa anatomian collon kokemukset. Collo oli tällä kertaa hieman enemmän haastava, mutta tuhat kertaa mielenkiintoisempi kuin luiden nivelsiteiden ja lihasten välikokeet. Välikoe koostui suullisesta testistä, jossa käytiin osien nimiämisellä aivojen ja selkäytimen osia sekä toimintoja. Opettaja sanoi nimen ja meidän piti näyttää missä ks. kohta sijaitsee. Samaan aikaan kun yksi teki suullista koetta muut tekivät kirjallista. Kirjallinen osia koostui 5 isohkohta kysymyksestä, jossa kokonaisvaltaisesti aivojen eri osat tuli käytyä läpi. Kokonaisvaltaisesti ihan haastava ja hyvä koe. Arvosanaankin olin tyytyväinen, koska sain mahdollisuuden suulliseen examiin.


                             https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-frc1/392989_10151594643125169_837420958_n.jpg

Tämän jälkeen onkin sit anatomiassa siirrytty jo muutaman lisäaiheen ja pikku välikokeen jälkeen valtimoihin. Kerronpa ensin sitten tuosta välivaiheesta, eli hermukimpuista ja n. intercostalis (pahoittelut, ettei jaksa googlata vastaavaa nimeä suomeksi). Käytännössä kyse on ylä- ja alaraajan välittävistä hermopäätteistä, jotka koostuvat motorisista hermoista. Eli käressä ulna,radius ja medianus yleisimpinä tietoina. Näistä oli sitten pikku koe, tuossa reilu kuukausi sitten ja sekin meni iha mukiilleen eli säilytin mahdollisuuden suulliseen examiin. Kysymykset pikkukokeessa olikin enemmän haastavammat kuin mielestäni ensimmäisessä välikokeessa, koska kysymykset olivat ehkä enemmän "klinikka" painotteisia. Mitä nyt muistiin tulee niin esimerkki kysymys olis vaikka käden ihohermoitus niin, että ilmoitetaan hermokimppu, päähermo, välihaara jne... Eli hieman pystyy jo integroimaan tietoa itse työhön :)

Nyt ollaan sitten loppu vaiheessa anatomiassa valtimoiden osalta ja viikon päästä alkaa viimeset aiheet eli laskimot ja imusolmukkeet. Valtimot ovat tuoneet kanssa mielenkiintosia klikkejä klnikka maailmaan mukaan, mm. auskullointi menetelmät miten siis sydänäänet tutkintaan, pulssin rekisteröinnin syyt mm. ranteessa (radiaali valtimo jakautuu tuossa ranteen taitekohdassa (processus styleoideus radii päällä kämmenen ja dorsaali puolelle, tämän vuoksi siitä kohtaa on hyvä kokeilla pulssi). Tämmösiä pikkujuttuja.

Välihuomatuksena on ollut mielenkiintoista opetella sisäelinten verenkierrot ilman opetusta sisäelimistä. Sanoisin, että vanha Galenos on tuottanut tulostaan vielä täälläkin ja tässä vaiheessa :)

                                           http://www.histology-world.com/image/microscope3.jpg

No se tuosta anatomiasta, muut aineet on tulleet rinnalle ja oon huomannut, että kiinnostus histologiaa kasvaa päivä päivältä, kun mennään tarkeempiin asioihin. Tähän mennessä olemme käsitelleet siis luun, verisolut (WBC ja RBC), cartilage ja luun muodostumisen. Vielä olisi pari aihetta ennen seuraava välikoetta eli iho ja lymphatic organs. Histon ensimmäinen välikoe itselläni ei aivan mennyt putkeen ja jouduinkin sen uusimaan, mutta uusinnan jälkeen tulikin huomattavasti varmempi olo ja kykeni olemaan tyytyväinen siihen, että sai sen lävitse.

                                                                   http://www.pacificu.edu/optometry/ce/courses/32430/images/clip_image004.jpg

Genetiikassa olemme käsitelleet niin Mendelin lait, kuin usemman tekijän taudit ja populaatiogenetiikka ja sen välivaiheet. Tällä viikolla oli viimeinen välikoe ennen genetiikan ja molekyylibiologian examiä. Sen verran varmalta tuntui koe menevän, että ilmottauduin ennakko exam:iin ja näin minun exam kauteni pieneni taas yhdellä kokeella ja jääkin todennäköisesti vain anatomian suulliseen examiin. Eli kesä siis kolkuttelee viimein ja tästä ekasta vuodesta alkaa olemaan selvitty.


Sitten mitä vielä kertois, ehkä kaiken parhaiten voisi sen kertoa, että mä olen viimein löytänyt oman paikkani ryhmässäni. Täällä ryhmä on kyllä aika tärkeä osa sun omaa opiskeluhyvinvointia ja on sanottava, että parempaa tuuria en olisi voinut saada kun pääsin nykyiseen ryhmääni. Meidän ryhmämme koostuu 3 saksalaisesta, 2 ruotsalaisesta, 2 norjalaisesta ja 3 suomalaisesta ja jotenkin meiä ryhmä o klikannu aivan täysin ja tukee todella mahtavasti toisiaan.


Ehkä tässä nyt oli hetkeksi taas aihetta, pyrin tuossa ennen exam kautta kertomaan lisää viimeisestä fiiliksistä välikokeiden jälkeen. Ei muuta kuin rentoa kesää ja ne, jotka pyrkivät Suomeen yliopistoihin niin onnea pääsykokeeseen ja jos tänne päin tuutte niin toivon hyväksyntä kirjettä heille!

Lopuksi toivotaan, että jääkiekossa menestetytään. Venäjä kaatui eilen ja Itävalta tänään. Katotaa kuinka käy ku alkaa puolivälierät! Itselläni on seuraava aaste urheilussa edessä 19.5, kun täällä on Riga marathon Nordean puolesta järjestettynä, heinäkuussa onkin edessä taas sitten triathlon kisat Joroisissa, joten hyvä alku testi tuo maratooni.




Jotenkin nyt o suomiräppi ruvennu taas naattimaan musiikillista elämystään korvissani, joten siitä mukava biisi linkiksi tähän loppuun :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Alkukevättä ja valmistautumista pääsiäiseen

                                         http://users.rowan.edu/~zake/Vecriga.jpg

Se olis jälleen tarkotus hieman kertoa mitä kaikkea on tapahtunut tässä reilun kuukauden aikana. Pääsiäinen on tulossa ja sen vuoksi onkin hyvä päivitellä ensimmäisiä tuntemuksia alkupuolen kakkos semeseristä.

                http://health.rush.edu/healthinformation/graphics/images/en/18125.jpg

Ensinnä voisi hieman kertoa anatomiasta, joka oli 1 semesterin tärkein aihe. Tällä hetkellä ja itseasiassa n. 2 päivän päästä olis ensimmäinen välitesti hermoista ja aivoista. Täällä on aika perusteellisesti aivot käyty läpi ja tässä vielä funtsailen uskaltaisiko lisätä aidon kuvan aivoista (itse otetun) vai käyttäisikö vain netistä löytyviä aivokuvia jutun kuvoittamiseen. No kuitenkin aivot on tullut kohtuu tutuiksi ja pakkohan se on myöntää et mielenkiintoiset ovat ja itseasiassa koko hermojärjestelmä on avaratnut hyvin paljon omaa ajatusmaailmaani. Nyt ehkä käsittää hieman asioita taas eri tavalla kuin ennen. Eli jokainen päivä oppii ain jotain uutta.

http://academic.kellogg.edu/herbrandsonc/bio201_McKinley/f15-1cb_the_human_brain_c.jpg

Seuraavassa postauksessa lupaankin kertoilla sitten millainen kokemus 2 semesterin ensimmäinen anatomian collo oli, koska 1 semesteriin nähden olen vaihtanut omaa ryhmääni ja näin olen saanut paljon uusia opettajia.

Tämän jälkeen voisin kertoa hieman histologiasta, joka on tällä hetkellä yksi mielenkiintoisimmista aiheista. Olemme histossa käyneet läpi epiteelien erilaisia kudoksia, hieman connective tissueta ja pieni koskestus CNS ja PNS. Viime kerralla tutkittiin histologisia slaideja cerebellumin (pikkuaivoista) folioista, cortex cerebri (aivokuoren kerrokset), spinal cord sekä Astrocyte (glia-solu, joka muodostaa osan BBB:stä).


                   Oma tuotos histon tunnista (huomioikaa miten piirustustaito heikkenee tunnin edetessä loppua) :)


http://www.mrsaverettsclassroom.com/resources/Mendel_and_pea_plants_final.jpg

Uutena aiheena meillä on alkanut genetiikka, jossa olemme käyneet Mendelin lakeja, non Mendelian lakeja ja nyt uusimpana multifactorisia perinöllisyyksiä. Sen lisäksi toisena uutena aiheena on alkanut kemian jatkeena biokemia, joka pitää sisällään entsyymeiden määritelmiä, toimintoja ja havainnointia labrakokein.

Vanhoina rakkaina ainena (pitkästyttävinä siis) jatkuneet ovat bioetiikka (loppui onneksi viime keskiviikkona) ja latina (vielä 4 kertaa jälejllä). Molemmat aineet ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta aika ei riitä kaikkeen enää 2 semesterillä.

Tosiaan ensi viikolla alkaa scientific conference täällä Riiassa ja sen jälkeen alkaa pääsiäisloma. Eli 9 päiväksi Suomeen opiskelemaan Tampereella ja Poriin hieman histologiaa, koska sopivasti on sitten loman jälkeen ensimmäinen välitentti edessä Histologiassa.

Nyt tuli näin pikainen avautuminen, täällä mennöö kaikki ihan loistavasti ja jokainen päivä alkaa samalla ajatuksella "Ei o tosi, mutta musta tulee lääkäri! Ja se tunne on kyllä mikä mahtavin".

Lisäksi pakko pistää pari biisiä alle, koska molemmat jotenkin sopii tähä hetkeen :)

                                        Herrasmiesliigan uusin värsy

                                          Aiemmasta koulusta tutun kaverin Timin uusin sinkku!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uusi semesteri ja uudet aineet

Hieman vierähti viimeisestä postauksesta. Tässä on päässy tapahtumaan jos jonkinmoista asiaa, joten koitetaan kaikki muistaa ja jos ei muisteta niin sit jää toiseen kertaan ne asiat.

Vuosi vaihtu Suomessa ja nyt on oltu takasin Riikassa jo piakkoin 3 viikon verran. Tällä hetkellä examit on takana päin ja odotellaan huomenna alkavaa pientä reissua tuonne Espanjaan.

Mitäs kaikkea sitten tässä on tapahtunutkaan, eli ensinnä vuoden vaihteen jälkeen koulu alkoi anatomialla. Tällä kertaa meillä oli vieraileva proffa paikanpäälle, joka kertoikin tyristä sekä selän&rinnan syvistä lihaksista. Itselleni parhaiten jäi mieleen canalis inguinalis, joka on siis suomeksi nivuskanava. Voisipa ohimenne kertoa siitä hieman, jotta tää blogi saa oikeastikkin jotain asianmukaisesta tavaraa itseensä. Eli Canalis inguinalis (nivuskanava) sisältää 4 seinämää, joina toimii anterior puolelta (edestäpäin) Aponeurosis M. obliquus externus abdominis (ulkopuolinen vino vatsalihas) sen kattona toimii 1 lihas ja yksi lihaksen kalvorakenne eli Aponeurosis M. obliquus internus abdominis ja M. transversus abdomnis ja inferior seinänä (pohjana) ligamentum inguinale sekä posterior seinänä (taka) peritoneum (vatsakalvo) ja Fascia (sidekudoskalvo) M. transversus abdominis. Siinä on lisäksi kaksi aukkoa sisääntulo ja ulostulo. Anulus inguinalis profundus (sisimmäinen) fossa inguinalis lateralis ja Anulus inguinalis superficialis (pinnan puoleinen) fossa inguinalis medialis. Miksi tämä on meillä tärkeätä, se johtuu siitä, että tämä kyseinen kohta on yleisin paikka mihin tyrä tulee ihmisellä ja se voi muodostua direct tai undirect. Yleisempää undirect on miehillä, koska kanava on valmiiksi hieman laajempi kuin naisilla kivesten laskemisen vuoksi murrosiässä. Naisilla vastaavassa kanavassa kulkee n. ilioinguinaliksen lisäksi ligamentum uterus ja miehillä vastaavasti funiculus spermaticus.

Se siis anatomiasta. Anatomian jälkeen meillä oli tiistaina molekyylibiologian tämän semesterin viimeinen collo ja itselläni se sujui mitä loistavimmin. Kirkkaasti läpi ja onnellinen allekirjoitus vihkoomme.

Niin meillä on tosiaan tälläiset allekirjoitus vihot, johon jokaisen suoritetun kurssin jälkeen tulee kauniisti pyytää professorin allekirjoitus siitä, että on hyväksyttävästi suorittanut kurssin ja on valmis tekemään kurssin examin tai mahdollisesti on hyväksytty jatkamaan seuraavalle semesterille jos kurssi jatkuu vielä seuraavalle semesterille. Nää kirjat on oikeasti ihan mukavia, ainoa ikävä puoli on se allekirjoitusten juokseminen proffilta, koska A ne eivät ole enää yo:lla opettamassa niin taajaan ja B monikaan ei tiedä koska he ovat mahdollisesti tavattavissa. Mut pienestä ei kannata niin rottiinsa ottaa.


Viime viikolla oli tosiaan sitten examit minulle. Meidän tuli tehdä 3 eri aineesta exam. Kemia, joka piti sisällään käytännössä Suomen 4-5 kurssin aiheet ja 1-3 pikaisesti läpikäytynä oli itselleni mukavan helppo. Toisena examinä oli solubiologia, joka olikin huomattavasti haastavempi mm. seuraavia kysymyksiä oli meillä tentissä:


The postsynaptic membrane can be returned to the depolarized (inactivated) state by

a.   an increase in Ca2+ concentration in the synaptic cleft, which directly inactivate the neurotransmitter
b.   uptake of neurotransmitter into presynaptic processes
c.    degredation of nerotransmitters in the synaptic cleft
d.   diffudion of the neurotransmitter away from the synaptic cleft



Siitä voi sitten jokainen päätellä miten vastaisi. Tämän jälkeen oli vielä viimeinen ja itseni mielestä kaikesta eniten haastavin exami edessä ja tämähän oli tietenkin anatomian exam 1/3. Anatomia siis jatkuu vielä 2 semesteriä, mutta siitä huolimatta meillä on aina anatomian exam jokaisen semesterin lopussa 3 semesteriin saakka.

Anatomiassa minulta kysyttiin 4 kysymystä ja ne olivat ossa anterbrachii (bones,joints, ligaments, articulations and muscles producing movements), thorax&sternum and articulationes between sternum and ribs, latvian medical history ja viimeisenä medial compartment of the thigh muscles.

Ei mikään mahoton, mutta ei mikään ihan helppokkaan, vaikka hyvä tuuri kävi kysymysten kanssa.

Nyt sitten on semesteri suoritettu ja tänään lähdetään hieman levähtämään ja katsomaan elokuvaa life of Pi ja sitten huomenna alkaa 6 päivän loma Barcelonassa, josta mahdollisesti postaan jotain tai sitten en :)


Muuten toivotan kaekille mukavaa uuden vuoden alkua, onnea pääsykokeisiin mikäli hakee ja onnea tulevalle semesterille niille, jotka on jo koulussa :)

Minua odottaa viikon päästä 2 semesteri ja uudet aineet vanhojen lisäksi. Niistä sitten enemmän myöhemmin!

maanantai 17. joulukuuta 2012

Joulun odotusta......



Niin se aika vain kuluu ja tuntuu, että vasta hetki sitten ol syksy ja koulu alkoi, mutta toisinpa on. Ensi viikko tuleekin olemaan ihanan paineensietokykyä koetteleva vain yhdeltä päivältä meinaan huomiselta.



Huomenna siis päästään toiseen anatomian colloon, jossa kysytään lihakset ja fasciat sekä plicat ja mitä kaikkea ihanaa niihin kuuluukin lisäksi. Periaatteessa lihaksista tarvitsee tietää mistä ne alkaa ja loppuu sekä mikä niiden funktio on. Fasciat ovat lihaksia peittäviä sidekudoksia ns. en ole varma nyt suomenkielesestä määrityksestä, mutta kuitenkin. Niiden välissä sitten on septumeita (luukosketus) tai laminoita (vain lihakseen koskestus, ei luuta). Tämän lisäksi sitten on mukavia kaikkia ligamenttejä, joita ei aiemmin tullut käytyä läpi luissa ja vielä sokerina pohjana kanaalit ja synovial sheetit.
Eli aika paljon kaikkea kivaa voidaan kysellä, mutta sitähän tämä ala on. Painetta tulloo, mut pasuuna kyl kestää.

Anatomian jälkeen alkaakin lepiviikko, hieman molekyylibilsaa ja pikkuse mental health ja torstaina suullinen latvian tentti ja sitten tentin jälkeen pääseekin kotio kolkottelee ja viettämään joulua (anatomian) perheen parissa.



Sitten viime viikosta ja ensimmäisenä sekä tärkeimpänä MUSEN keikka :) Aevan mahottoman hyvän keikan veti ja kiitos keikasta lisäksi mahtavalle porukalle kera suomalaisten&latvialaisten poikien ja norjalaisten&ruotsalaisten tyttöjen :)



Toinen viikon kohokohta oli molekyylibilsan collon takasin saanti ja ylläri meni läpi oikeen kirkkahasti. Sanotaan et ekaa kertaa pysty ole hieman ylpeeki jo ja sai kiittää hieman galenosta hieman punaista raamattua (The Cell) kirjaa.

Nyt o pakko painuu pehkuihin, että saa vielä huomenna kertaalleen kerrattua lihakset ja muut tilpehöörit sitten kokeeseen ja illalla salille pumppaa rautaa :)

Seuraava päivitys tulee, joko joulunpäivinä tai sitten vasta ensi vuonna, joten valmiiksi hyvveeetä joulua ja rauhallista (juhlallista) uuttavuotta!


maanantai 10. joulukuuta 2012

Hikeä puskee, vaikka ei salilla ole päässy käymään

Terve taas, kiva kun pääsit kertomaan.....



Niin jatkuu klamydian kappale, mutta siinä fiilinkejä näin alkuhu. Pari viikkoa on kulunut aivan hujauksessa ja on huomannut, että testit alkavat lähestyä siis ne suuret tentit ns. examit.



Eli näin pikakelauksena pari viikkoa. Viime viikkoa edeltävällä viikolla oli tuossa hieman filosofiaa tenttavana ja sielläpä kyseltiin miten eroaa normatiivinen ja non-normatiivinen terveysteoria, tuli sävellettyä kokeeseen esimerkkejä lapsen tikkarin antamisesta - demokratiaan. Opettaja tuntui pitävän vastauksistani ja niinpä sainkin kokeen hyväksyttyä. Tämän lisäksi meillä oli edellisellä viikolla muistaakseni ainakin latviasta tentti, joka kanssa meni lävitte.



Viime viikolla olikin sitten molekyylibilsan välitentti, jossa kysyttiin hieman genetiikan perusteista ja mm. dna:n eristämisestä sekä erilaisten kromosomiem eroavaisuudesta ja tarkastapisteistä proteeini kehityksen välillä. Tämän lisäksi viime viikolla oli jälleen pikku anatomian välikoe käsivarsen ja käden lihaksista, josta pelon sekavin tuntein odotan tuloksia huomenna, ei mennyt se koe iha niinkuin parhain päin toivoisi. Silti pakko sanoa, että on tää kaikki tän arvosta ja edelleen aivan mahtava fiilis, että on oikeutettu opiskelemaan tätä alaa.

Ensi viikolla onkin sitten edessä hieman tuskallisempi (voiki sellasta vielä olla) (VOI!) viikko. Kemian collo, latvian collo, anatomian jalat pikkutesti ja sitten kertana kielonpäällä mental healtin loppukoe sekä sokerina pohjalla fysiikan seminaari omana aiheena (nivelien liikeradat ja rotaatio energia).



Tässäpä tällänen pikanen update täältä päin.

Lopuksi voi todeta, että vaikka viikot ovat toisinaan hieman rankkoja haasteita on niin mikkää ei voita viikonlopun rentoutumista. Eilen oli Rislon pikkujoulut ja pukkiki pääsii käymään. Ilo oli pukin poskilla (nenässä) nähtävissä ku kaunis kuoro lauloi pukille syphilis kappaleen (John Lennon -  Yesterday)

Siihe onkin hyvä lopetella tänään!




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

filosofiaa, dna:n eristämistä ja hieman elämää Riiassa



Tällä viikolla oli hieman rauhallisempaa opiskeluiden osalta ainakin anatomian kohdalla. Maanantaina oli tosiaan tuo itsenäisyyspäivä, joten kouluviikko oli pitkästä aikaa yhtä päivää lyhyempi.

Silti opiskeluun sisältyi kaikkia hauskoja asioita, kuten oman dna:n eristämistä ja analyysiä lääkäri-potilassuhteesta ja sen erilaisista muodoista psyykkisessä mielessä. Alotetaanpa ensin molekyyli bilsasta.



Tosiaan oman dna:n eristäminen ja tutkiminen jotenkin on niin erikoista, että kerrompa prosessista hieman.


Ensinnä huuhtelet suusi 0,9% suolavedellä kertaalleen. Tämän jälkeen syljet tuottehen veks.
Toiseksi otat toisen huikan samaa suolavettä ja tällä kertaa purskuttelet about minuutin verran, jotta solut kiinnittyy paremmin nesteeseen. Syljet aineen (näytös) kuppiin, jota sitten ruvetaan tutkimahan
Kolmanneksi otat pipetillä hieman nestettä tutkimusastiaan, joka laitetaan sentrifugiin pyörimään minuutiksi.

Tämän jälkeen otat pipetillä ylimääräisen nesteen veks ja laitat lisää alkuperästä näytös nestettä. sekoitetaan yhteen isopropanolin kanssa, jonka tehtävänä on sitoa rasvoja ja näin hajottaa rasvoista koostuvat ainesosat (solukalvo), jotta päästään hieman sisemmälle solluun. Takas kaveri pyöriin sentrifugiin, jonka jälkeen tuotos eristetään nesteestä kokonaan pois ja tämän jälkeen lisätään kylmää ainetta, joka sisältää entsyymeitä, joiden tarkoitus on hajoittaa jälleen komponentteja solussa ja jälleen jatketaan sentrifugilla pyörittämistä, kylmentämistä ja eri aineiden lisäämisiä, joiden lopputuloksena on pieni nauhamainen rakenne, jonka kykenet havaitsemaan silmilläsi. Lopulta tämä koko tutkittava aine laitetaan lämpenemään 37 asteeseen , jotta sitä voidaan tutkia. Pahoittelut, että en koko prosessia muista ainesosien kanssa, mutta ensi kerralla päästään tutkimaan itse dna:ta ja kromosomeja (hauskinta et ne on omia). Eli ensi viikolla kerron sitten mitä tuli löydettyä.



Sitten hieman Mental healtista. Tällä kertaan lävitse erilaisia puolutusmekanismeja, joilla vältytään itse asian käsittelyltä (huonoa mieltä tai murhetta aiheutta  kokemus tai näkemys)

Erilaisia puolustusmekanismeja ovat mm. huumori, liike (ärtymyksestä aiheutunut nyrkin jämäytys seinään), näkyvä kiukku, joka ei vältiy liikkeenä (koiran murina nurkassa) , sulkeutuminen, jne... Jokainen varmaakin havaitsee, että itse käyttää esimerkki puolustusmekanismeja ihan arkielmässään.



Ideana on tässä se, että meillä on aivoissa synapsiratoja, jotka ohjaisivat normaalisti A-B, mutta koska tapahtuma aiheuttaa reaktion, joka ei ole haluttu (pelko) muuttuu reitti A-C ja se mikä tässä on ongelmallisinta me ei voida kontrolloida kyseisen reitin muutosta, koska kyse o tahdosta riippumattomasta toiminnosta.




Viikonloppu menikin sitten tasoitellessa, tuli tuossa suomalaisten jätkien kesken nautittua pienet avaruusbileet (ostettiin 10 pulloa Alus Apinitista (8 volttista bisseä) hinta 1,5e/2l) ei siis mitään parhainta juomaa, mutta tulipaha testattua. 7 jätkää ja 20l bisseä, kaikki voi päätellä millanen oli jatkumo... päästiin siis avaruuteen, tästä johtuen tämän illan blogipäivitys on kyseenlainen.

Ensi viikolla olisikin edessä sitten pieni tenttiviikko, eli ensiksi meillä on huomenna anatomian tentti (thorax superficial muscle (pectoralis M&Min, Serratus A, P (S&I) ja latissimus dorsi sekä trapezius) tämän lisäksi olen alustavasti lukenut läpi yläraajan lihakset. Maanantain jälkeen tiistaina olis edessä kevyt 10h koulupäivä molekyylibilsan luennon ja mental healthin kanssa ja sitten keskiviikkona mental healttia ja fysiikka. Torstaina onkin ensin keskustelu tuokio intercultural relationships sitten filosian tentti ja lopulta perjantaina on sitten first aid tentti. Et tämmöstä täällä Riiassa.

                                          Eikö lääketieteen opiskelu olekkin mukavaa?

maanantai 19. marraskuuta 2012

First dissection ja Attendon koulutus Riiassa



Terve,

Taas on  päässy hieman vierähtämään, joten lähdetään aikajanassa ensimmäisestä. Molekyylibilsan collo meni läpi, joten hyvinkin todennäköäistä, että helmikuussa päästään taas jatkamaan uusin asioin :)

Työtä on tullut tehtyä ja se rupee kantaa hedelmää. Tosiaan viimeksi päästiin näkemään dissektiossa se aito ja oikea ruumis. Aluksi, kun ajatteli niin kyllä se hieman kauhistutti asiana, mutta itse paikalla olleena alkoikin sitten se ihmeellinen kiinnostus, miten ne lihakset oiken menneenkään, valtimoiden sekä hermojen kera. Ohimennen niitä ei erota iha yhtä hyvin kuin kirjois, meinaa kaik o punast :)

Tarkoitus olisi taas ensi viikolla iskeytyä ruumiin pariin ja tällä kertaa kattella hieman niitä liikeratojakin samalla ylävartalon lihaksista.



Molekyylibilsassa ollaan päästy mielenkiintoisempiin asioihin, joten tällä hetkellä tutkitaan tumasta kromosomeja ja niiden jakautumisvaiheiden eroja, tutkitaan kromosomi eroja ja piirreellään pirusti kuvia.



Fysiikassa ollaan viimeinkin päästy statistiikasta eroon ja päästy kokeelliseen fysiikkaan. Viime kerralla käytiin läpi kappaleen lämpeämistä ja tutkittiin sen jäähtymistä. Siihen sitten määritettiin kaava, miten kyseinen lämpötilaero voidaan havaita tuntemati materiaa.



Vielä viime viikosta voisi kertoa ensimmäisen mental healtin käytännön tunnin asiat. Oli ihan hieno havaita, miten todellakin Suomessa ollaan iloisia, innokkaita, motivoituneita ja masentuneita, mutta silti samalla ei oikeastaan merkittävästi käytetä tutkimusten mukaan masennuslääkkeitä. Jotenkin tuli mieleen, että voi olla ylpeä et on suomalainen. Muuten on mielenkiintoista kuunnella ja oppia hieman pintaa tuosta mielen kiemuroista, tulen tämän viikon jälkeen kertomaan hieman laajemmin tuosta kallonkutistaja käytännöntunnista, koska tämän viikon aiheena on vähän enemmän analysoitavaa asiaa.



Lopuksi vielä voisi kertoa viikonlopun koulutuksesta, meillä oli täällä Riiassa vieraana Attendolta Tampereen toimistolta kouluttaja ja muutama Tampereen lääketieteen oppilaitoksen 6 vuoden ja 5 vuoden opiskelijoita. Koulutuksen aiheena oli kipulääkitys ja erityinen kiitos koulutuksesta kuuluu hyvälle kouluttajalle Timo Hänniselle (LL), hän kertoi mielenkiintoisia asioita kipulääkityksen määrityksestä ja käytännön asioista miten toimia vastaanotolla.

Tampereelta meillä oli tosiaan samalla käymässä pari kandia, joten heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella työstä, opiskelusta ja eroista suhteessa Riikaan. Pojat taisivat myös tykätä Riiasta, joka oli tietenkin itseni puolesta hyvinkin iloinen asia.



Eilen oli Latvian itsenäisyyspäivä ja sen kunniaksi tämä maanantai olikin sitten meillä vapaa, joten hyvin ehti lukemaan lisää anatomiaa ja hieman levähtämäänkin välillä. Nyt sitten taas uusin opein eteenpäin ja taas tankkaamaan anatomiaa :)